FT Jussi Jäppinen on kirjoittanut useita tietokirjoja. Ne käsittelevät etupäässä kulttuurimaisemaa, rakennettua ympäristöä ja arkkitehtuuria. Lisäksi hän on kirjoittanut em. aiheista lukuisia artikkeleita eri kirjoihin ja lehtiin sekä tehnyt esitteitä rakennuksista. Myös kaksi satukirjaa sivuavat ympäristöaihetta. Jussin havainnolliset valokuvat ja oivaltavat taitot ovat olennainen osa hänen omaa tietokirjatuotantoaan, mutta hän on myös kuvittanut ja taittanut muiden kirjoittamia tietokirjoja.
Kadonnutta kaupunkia etsimässä valittiin Turun kirjamessuilla Vuoden kotiseututeokseksi 2017! Sama teos nimettin Tietokirjaraadin voittajaksi Jyväskylän kirjamessuilla 2017.
Kaupunki siipien alla -kirja voitti Tietokirjaraadin Turun kirjamessuilla vuonna 2015.
Viimeisen kesän maisemia – Aikamatkailua Suomessa 1939–2019 voitti Tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon vuonna 2022
Kadonnutta kaupunkia etsimässä valittiin Turun kirjamessuilla Vuoden kotiseututeokseksi 2017! Sama teos nimettin Tietokirjaraadin voittajaksi Jyväskylän kirjamessuilla 2017.
Kaupunki siipien alla -kirja voitti Tietokirjaraadin Turun kirjamessuilla vuonna 2015.
Viimeisen kesän maisemia – Aikamatkailua Suomessa 1939–2019 voitti Tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon vuonna 2022
TTIETOKIRJAT JA MUUT JULKAISUT
Kirjoissa eri tekstintekijöitä (*=omat tekstit, H-MV=Heli-Maija Voutilainen)
Jyväskylän kaupungin kirkon historia *, opinnäytetyö 1972
Kaupunkiympäristön muutos Jyväskylän keskustassa, Keski-Suomi 15 *, 1976
Lastenkirjat Mansikin maidoton päivä ja Elisabet von Lamppuharja ja maaseudun ihmeet *, 1980
Vanhojen karttojen Suomi (Harri Rosbergin kanssa), 1984
Vaaleansininen friisi, arkkitehtuuria ja nähtävyyksiä Jyväskylässä *, 1988, 2. p 1992, engl. 1992
Vanhan Jyväskylän karttakirja, 1990 (työryhmä)
Jyväskylän julkisivukuvat *, 1991
Seminaarinmäeltä Ylistönrinteelle, suom. ja eng. 1995 (työryhmä)
Kärrytiestä Kävelykaduksi (Kauppakadun historia), (Erkki Fredriksonin kanssa), 1995
Pikkukaupungin pihoja ja puistoja (toim), 1996
Fiesolen puutarhat, sarjakuvakirja Alvar Aallon elämästä (Risto Oikarisen kanssa), osa 1, 1998; osa 2, 2000; osa 3, 2003
Gardens of Fiesole, The Life of Alvar Aalto (with Risto Oikarinen), Vol 1, 1998; Vol 2, 2000, Vol 3, 2003
Liikuttiin sitä ennenkin. Katsaus Keski-Suomen liikenteellisiin oloihin vuonna 1799 *. 1999
Maakunnan maut (toim.), (H-MV), 2000, 2. p. 2000
Petäjäveden vanhan kirkon tarina, 2001 (H-MV)
Maailman suurin puukirkko Kerimäellä, 2002 (H-MV)
Keski-Suomen kirkot, 2002 (H-MV)
”Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin?” Väitöskirja *, 2005
Loisto ja Lyhty – Löytöretki Jyväskylän rakennettuun ympäristöön, 2006 (H-MV)
Jyväskylän maaseurakunnan 150-vuotisjuhlakirja (H-MV), 2006
Viestejä maisemassa, keskisuomalainen kulttuuriympäristö, 2006, toimittaja, kuvitus. Eri kirjoittajia.
Kilven suojassa. Jyväskylän kaupungin vaakunakirja*. 2007.
Jyväskylä – kaupunkikuvakirja *. 2010.
Taivaspyörylä ja muita löytöjä – Keskisuomalaisen kulttuuriympäristön aarteita, 2010 (H-MV)
Ristiretki Savoon *. 2011
Kaupunki siipien alla – Jyväskylä vanhoissa ilmavalokuvissa*. 2014.
Hauskanlainen katuperspektiivi. Kaupunkikuvallinen aikamatka Jyväskylässä *. 2015
Keski-Suomen kirkot, 2016 (H-MV)
Kadonnutta kaupunkia etsimässä. Tarinoita Jyväskylän puretuista rakennuksista. * 2017 (Vuoden kotiseututeos)
Viimeisen kesän maisemia – Aikamatkailua Suomessa 1939–2019.*
Wivi Lönn – Muistojen albumi.* 2021.
Kauko Sorjosen kasvimaailma (teksti Joanna Tedder) 2022
Toritalo keskellä kaupunkia.* 2023
Sodankylän kirkot *2024
Enontekiön kirkko *2024